— Sitä paitsi, jatkoi herra Villefort, — vaikka menetättekin näin osan teille tulevasta omaisuudesta, ei teidän pidä katsoa tätä testamentin äkillistä muuttamista loukkaukseksi. Se johtuu varmasti vain herra Noirtier'n heikontuneesta sieluntilasta. Isäni ei vastusta sitä, että Valentine menee naimisiin teidän kanssanne, vaan sitä, että hän ylipäänsä menee naimisiin. Jos olisi ollut kysymys jostakusta toisesta, niin hän olisi menetellyt aivan samoin. Vanha ihminen on itsekäs, ja neiti Villefort oli herra Noirtier'n uskollinen toveri, mitä paronitar Epinay ei enää voi olla. Isäni onnettomasta tilasta johtuu, että hänelle hyvin harvoin puhutaan vakavista asioista, sillä hänen heikontunut sielunsa ei voisi niitä seurata. Olen aivan varma siitä, että vaikka hän muistaakin poikansa tyttären menevän naimisiin, hän on unohtanut, minkä nimen hänen poikansa tyttärenpoika saa.
Tuskin oli Villefort lopettanut lauseensa, johon Franz vastasi kumartamalla, kun ovi aukeni ja Barrois astui sisään.
— Hyvät herrat, sanoi hän niin varmalla äänellä, ettei olisi luullut palvelijan voivan niin puhua isäntäväelleen näin juhlallisessa tilaisuudessa. — Hyvät hertat, herra Noirtier de Villefort haluaa heti paikalla puhutella Franz de Quesneliä, paroni Epinaytä.
Hänkin, aivan samoin kuin notaari, lausui kaikki sulhasen nimet, ettei mitään erehdystä voisi syntyä.
Villefort vavahti, rouva Villefort pudotti poikansa polveltaan, Valentine nousi mykkänä ja kalpeana kuin kuvapatsas.
Albert ja Château-Renaud katsoivat toisiinsa entistä kummastuneempina.
Notaari katsoi Villefort'iin.
— Se on mahdotonta, sanoi kuninkaallinen prokuraattori. — Sitä paitsi ei herra d'Epinay tällä hetkellä voi poistua salongista.
— Juuri tällä hetkellä tahtoo isäntäni, herra Noirtier, puhua tärkeistä asioista Franz d'Epinayn kanssa.
— Isoisä Noirtier puhuu siis? kysyi Edouard tavanmukaisella hävyttömyydellään.