— Uusi tapa surmata toinen, sanoi kenraali kohauttaen olkapäitään.
— Hillitkää sanojanne, sanoi puheenjohtaja, — ellette tahdo, että pidän teitä juuri sellaisena miehenä kuin ne, joista äsken mainitsitte, pelkurina, joka ottaa raukkamaisuutensa kilvekseen. Olette yksin, yksi teille vastaakin. Teillä on miekka kupeellanne, minulla samoin tämän kepin sisässä. Teillä ei ole todistajia, toinen näistä herroista saa täyttää sen paikan. Nyt, jos niin tahdotte, voitte ottaa siteen silmiltänne.
Kenraali otti heti paikalla silkkiliinan silmiltään.
— Lopultakin saan siis tietää, kenen kanssa olen tekemisissä.
Vaunun ovi avattiin, ja miehet astuivat alas…
Franz keskeytti vielä kerran. Hän kuivasi kylmää hikeä otsaltaan. Oli kauheaa katsella tätä vapisevaa ja kalpeata poikaa, joka väristen luki hänelle tähän asti outoja yksityiskohtia isänsä kuolemasta.
Valentine pani kätensä ristiin, aivan kuin olisi rukoillut.
Noirtier katseli Villefort'ia melkein ylevä halveksumisen ja ylpeyden ilme silmissään.
Franz jatkoi:
Oli, niin kuin olemme maininneet, helmikuun 5. päivä. Kolmena päivänä oli ollut viiden tai kuuden asteen pakkanen, ja portaat olivat liukkaat. Kenraali oli kookas ja lihava; puheenjohtaja tarjosi hänelle kaidepuunpuolisen reunan.