Albert ei voinut käsittää pankkiirin katseen tarkoitusta, vaan kääntyi kysyvästi Monte-Criston puoleen:
— Näittekö, miten hän katsoi minuun?
— Näin, vastasi kreivi, — mutta oliko teidän mielestänne hänen katseessaan jotakin erikoista?
— Oli. Ja mitä hän tarkoitti noilla Kreikasta saamillaan uutisilla?
— Mistä minä sen tietäisin?
— Otaksuin, että teillä oli tuttavia siinä maassa.
Monte-Cristo hymyili, niin kuin aina hymyillään kun tahdotaan päästä vastaamasta.
— Kas, sanoi Albert, — hän lähestyy teitä. Menen sanomaan kohteliaisuuksia neiti Danglars'ille hänen kameesoljestaan; sillä aikaa isä voi rauhassa puhua teidän kanssanne.
— Jos tahdotte lausua hänelle kohteliaisuuksia, niin puhukaa etupäässä hänen äänestään, sanoi Monte-Cristo.
— En suinkaan, siitä puhuvat kaikki muut.