— Herra vicomte, sanoi Monte-Cristo, — teidän itserakkautenne on aivan hävyttömyyden rajalla.
Albert lähestyi hymy huulillaan Eugénietä.
Sillä aikaa Danglars kumartui kuiskaamaan kreivin korvaan:
— Annoitte minulle verrattoman neuvon. Noihin kahteen sanaan, Fernand ja Janina, sisältyy kamala tarina.
— Loruja! sanoi Monte-Cristo.
— Kerron sen teille toiste. Mutta viekää nyt tuo nuori mies pois, sillä minun on vaikea olla hänen seurassaan.
— Kyllä vien, hän sanoi näet tulevansa minun mukaani. Lähetänkö siis joka tapauksessa hänen isänsä teidän luoksenne?
— Entistä suuremmalla syyllä.
— Hyvä.
Kreivi viittasi Albertille.