Monte-Cristo kääntyi Albertin puoleen:
— Osaatteko uuskreikkaa? kysyi hän.
— Ikävä kyllä en, vastasi Albert, — en edes vanhaa kreikkaa. Ei koskaan ole Homeroksella eikä Platonilla ollut heikompaa ja huolimattomampaa oppilasta kuin minä olen ollut.
— Siinä tapauksessa, sanoi Haydée osoittaen ymmärtäneensä sekä Monte-Criston kysymyksen että Albertin vastauksen, — puhun ranskan- tai italiankieltä, jos valtiaani sallii.
Monte-Cristo mietti hetkisen:
— Puhu italiankieltä, sanoi hän.
Sitten hän sanoi kääntyen Albertin puoleen:
— Kuinka ikävää, ettette osaa uuskreikkaa tai vanhaa kreikkaa, joita molempia Haydée puhuu aivan verrattomasti. Lapsiparan on pakko puhua kanssanne italiankieltä, ja silloin saatte hänestä väärän käsityksen.
Hän viittasi Haydéelle.
— Ollos tervetullut, ystävä, joka saavut herrani ja valtiaani seurassa, sanoi nuori tyttö kirkkaalla Toscanan murteella korostaen puhettaan roomalaiseen tapaan, mikä tekee Danten kielen yhtä sointuvaksi kuin Homeroksen kreikankin. — Ali, kahvia ja piiput!