Tällä välin äitini sieppasi minut syliinsä ja pujahtaen läpi solien, jotka vain me tunsimme, saapui eräille sivuportaille. Ne veivät palatsiin, jossa vallitsi tavaton melske.
Alakerroksen salit olivat aivan täynnä Kursidin tsodoaareja, siis vihamiehiämme.
Juuri kun äitini aikoi avata pienen oven, kuului sen takaa pashan ääni pelottavana ja uhkaavana.
Äitini painoi silmänsä oven rakoon, minun silmieni edessä oli sattumalta toinen reikä, niin että minäkin katsoin huoneeseen.
"Mitä tahdotte?" sanoi pasha miehille, joiden kädessä oli kultakirjaimilla kirjoitettu paperi.
"Mitäkö tahdomme?" vastasi eräs heistä. "Ilmoittaa sinulle hänen majesteettinsa tahdon. Näetkö tämän firmaanin?"
"Näen kyllä", sanoi isäni.
"Lue se siis. Hän vaatii päätäsi."
Isäni purskahti nauruun, joka vaikutti pelottavammin kuin mikään uhkaus. Yhä nauraen hän laukaisi pistoolinsa, ja molemmat miehet kaatuivat kuolleina.
Palikaarit, jotka olivat maanneet suullaan isäni ympärillä, nousivat ja laukaisivat myös aseensa. Huone oli täynnä melua, tulta ja savua.