"En suostu kumpaankaan", vastasi nuori sotilas. "Laske se sille paikalle, missä nyt seisot, ja sille kohtaa, mihin päivän säde lankeaa, ja vetäydy pois siksi, kunnes olen sen nähnyt."
"Olkoon niin", sanoi sanantuoja.
Ja hän vetäytyi pois laskettuaan sormuksen määrätylle paikalle.
Sydämemme sykki kiivaasti, sillä tuo esine näytti todellakin sormukselta.
Mutta oliko se isäni sormus?
Selim tuli aukon kohdalle pitäen yhä kädessään palavaa soihtua, kumartui säteilevänä ja otti esineen käteensä.
"Valtiaani sormus", sanoi hän suudellen sitä. "Hyvä on!"
Hän painoi sytyttimen maata kohden, astui sen päälle jalallaan ja sammutti sen.
Sanansaattaja huudahti riemusta ja taputti käsiänsä. Samassa syöksyi sisään neljä seraskieri Kursidin sotilasta, ja Selim kaatui maahan viiden tikarin lävistämänä. Jokainen oli iskenyt.
Rikoksen huumaamina, vaikka vielä pelosta kalpeina seraskierit syöksyivät holviin tarkastamaan, oliko siellä vielä jossakin tulta, ja tallasivat kultapusseja.