Haydée kuivasi silmiään ja otsaansa ja jatkoi:
— Tänä aikana pimeyteen tottuneet silmämme olivat tunteneet pashan lähettilään, hän oli ystävä.
Selim tunsi hänet. Mutta tuo kunnon mies oli tottunut tottelemaan.
"Kenen nimessä tulet?" kysyi hän.
"Valtiaamme, Ali-Tebelinin nimessä."
"Jos tulet Alin nimessä, niin tiedäthän kai, mitä sinun pitää meille tuoda?"
"Tiedän kyllä", sanoi tulija, "ja minä tuon sinulle hänen sormuksensa."
Samassa hän nosti kätensä päänsä yläpuolelle. Mutta hän oli siksi kaukana ja huoneessa oli siksi hämärää, ettei Selim voinut paikaltaan erottaa hänelle näytettyä esinettä.
"Minä en erota sitä", sanoi Selim.
"Tule lähemmäksi", sanoi sanantuoja, "tai anna minun tulla lähemmäksi."