Noirtier'n katse tuntui vaativan tarkempaa selvitystä.
— Kun tämä kihlaus, jota tiesin teidän vastustavan, nyt on purkautunut, tulen pyytämään teiltä erästä asiaa, jota eivät Villefort ja Valentine voi pyytää.
Noirtier'n katse pysyi kysyvänä.
— Tulen pyytämään teitä, jatkoi rouva Villefort, — minä näet voin pyytää, koska minulle ei ole siitä mitään hyötyä, — antamaan poikanne tyttärelle suosionne lisäksi myös omaisuutenne.
Noirtier'n silmät vilkkuivat hetkisen sinne tänne. Ilmeisesti hän etsi syytä tähän pyyntöön, mutta ei löytänyt.
— Voinko toivoa, että aikeenne ovat sopusoinnussa pyyntöni kanssa? kysyi rouva Villefort.
— Kyllä, ilmaisi Noirtier.
— Siinä tapauksessa, sanoi rouva Villefort, — lähden täältä kiitollisena ja onnellisena.
Hän poistui kumarrettuaan Noirtier'lle.
Seuraavana päivänä Noirtier lähetti noutamaan notaaria. Entinen testamentti revittiin ja laadittiin uusi, jossa hän määräsi kaiken omaisuutensa Valentinelle sillä ehdolla, ettei heitä erotettaisi toisistaan.