— Ajatukset, jotka nyt tahraavat sieluani, tekevät talonne minulle pelottavaksi ja vihatuksi. Hyvästi.
— Sananen vielä, yksi ainoa sana! Jätätte minut keskelle tätä kamalaa tapausta, jonka ilmiantonne on tehnyt entistään kauheammaksi. Mitä sanon tuon vanhan palvelijan äkillisestä kuolemasta?
— Se on totta, sanoi tohtori Avrigny, — tulkaa saattamaan minua.
Tohtori poistui edellä, Villefort seurasi häntä. Palvelijat seisoivat levottomina käytävissä ja portailla, joita myöten lääkärin täytyi mennä.
— Hyvä herra, sanoi Avrigny niin kovaa, että kaikki sen voivat kuulla, — Barrois-parka istuskeli viime aikoina liiaksi paikallaan. Hän, joka oli tottunut kiertämään herransa kanssa ratsain tai vaunuissa pitkin Eurooppaa, kuoli, kun joutui liikkumaan vain nojatuolin lähistöllä. Hänen verensä tuli sakeaksi. Hän oli verevä, kaula oli lyhyt ja paksu, hän sai halvauksen, ja minä tulin paikalle liian myöhään.
— Pitäkää tarkkaa huolta siitä, lisäsi hän hiljaa, — että tuo kuppi, jossa on orvokkisiirappia, tyhjennetään pesään.
Ja tarttumatta Villefort'in käteen, katumatta hetkeäkään sanojaan tohtori poistui palvelijoitten kyynelten ja valitusten saattamana.
Samana iltana kaikki palvelijat, jotka olivat neuvotelleet keskenään keittiössä, tulivat pyytämään rouva Villefort'ilta eroa palveluksestaan. Eivät mitkään pyynnöt eivätkä palkankorotukset voineet heitä pidättää. He vastasivat vain:
— Tahdomme mennä pois, sillä kuolema asuu tässä talossa.
He lähtivät kaikista pyynnöistä huolimatta, ja lähtiessään he selittivät, että heistä oli ikävä jättää hyvä isäntäväki, varsinkin Valentine-neiti, joka aina oli ollut hyvä, auttavainen ja lempeä.