— Mikä mies? kysyi Andrea aivan kuin ohimennen.
— Se, jolle teidän armonne maksaa pienen eläkkeen.
— Ahaa, sanoi Andrea, — tuo isäni vanha palvelija. Annoitte kai hänelle nuo sitä varten jättämäni kaksisataa frangia.
— Annoin kyllä, teidän armonne.
Andrea antoi puhutella itseään "hänen armokseen".
— Mutta, jatkoi portinvartija, — hän ei tahtonut ottaa niitä vastaan.
Andrea kalpeni, mutta pimeässä sitä ei onneksi huomannut.
— Hän tahtoi puhua teidän armonne kanssa. Vastasin, että olitte lähtenyt matkalle. Hän tahtoi sittenkin tavata teitä. Lopulta hän uskoi sanani ja jätti teille tämän kirjeen.
— Antakaa se tänne, sanoi Andrea.
Andrea luki sen vaunujensa lyhdyn valossa: