— Niin hyvältä, etten voi käsittää, kuinka mies, joka saa syödä tällaisia herkkuja, voi valittaa elämän surkeutta.
— Katsohan, sanoi Caderousse, — vain yksi ajatus pilaa onneni.
— Mikä?
— Se, että elän ystävän armoilla, minä, joka aina olen rehellisesti ansainnut toimeentuloni.
— Älä siitä välitä, sanoi Andrea, — minulla on niin paljon, että se riittää kahdellekin.
— Oikeinko totta? Mutta usko tai älä, joka kuun lopussa minulla on omantunnonvaivoja.
— Kunnon Caderousse!
— Jopa siinä määrin, että eilen en tahtonut ottaa vastaan noita kahtasataa frangia.
— Sinähän tahdoit keskustella kanssani, mutta tahdoitko todellakin puhua vain omantunnonvaivoistasi?
— Todellisista omantunnonvaivoista. Sitä paitsi on minussa herännyt eräs ajatus.