Ja Caderousse meni ikkunan luo ja raapaisi jalokivellä. Kivi riipaisi narskahtaen lasia.
— Olin väärässä, sanoi Caderousse pistäen jalokiven sormeensa. — Mutta nuo jalokivien varkaat matkivat nykyään niin hyvin jalokiviä, ettei uskalla mennä niitä kaupoista varastamaan. Näin on taas yksi teollisuudenhaara pilattu.
— Joko nyt olet lopettanut? kysyi Andrea. — Vieläkö tahdot jotakin? Haluatko liivini? Tekeekö mielesi lakkiani? Sano vain, koska kerran olen vielä täällä.
— Sinä olet oikeastaan hyvä toveri. En pidätä sinua enää ja koetan hillitä ahneuttani.
— Mutta varo, ettei timanttia myydessäsi sinulle käy juuri niin kuin pelkäsit käyvän kultarahojen suhteen.
— En minä sitä myy, siitä voit olla varma.
— Et ainakaan ennen ylihuomista, ajatteli nuori mies.
— Onnellinen konna, sanoi Caderousse, — sinä saat taas kohta nähdä lakeijasi, hevosesi, vaunusi ja morsiamesi.
— Niin saankin, sanoi Andrea.
— Toivottavasti annat minulle jotain kaunista häälahjaksi sinä päivänä, jona menet naimisiin neiti Danglars'in kanssa.