— Niin rikolliset aina sanovat.
— Puute…
— Joutavia, sanoi Busoni halveksivasti, — puute voi pakottaa kerjäämään, varastamaan leivän leipurin ovelta, mutta ei murtamaan auki kirjoituspöytää asumattomaksi luullussa talossa. Ja kun jalokivikauppias Joanne tuli maksamaan teille neljäkymmentäviisituhatta frangia minulta saamastanne jalokivestä, ja te surmasitte hänet saadaksenne pitää sekä rahat että jalokiven, niin pakottiko teitä siihenkin puute?
— Anteeksi, herra apotti, sanoi Caderousse. — Olette jo kerran pelastanut minut, pelastakaa tämäkin kerta.
— En katso, että minulla on siihen mitään syytä.
— Oletteko yksin, herra apotti? kysyi Caderousse pannen kätensä ristiin, — vai onko mukananne poliiseja ottamassa minua kiinni?
— Olen aivan yksin, sanoi apotti, — ja minä säälin vielä kerran teitä ja päästän teidät menemään, vaikkakin siitä voi olla maailmalle turmiota. Mutta ehdoksi asetan sen, että ilmaisette minulle koko totuuden.
— Herra apotti, sanoi Caderousse pannen kätensä ristiin ja lähestyen Monte-Cristoa, — olette totisesti minun pelastajani!
— Väititte äsken, että teidät oli joku vapauttanut kaleerivankilasta.
— Se on totta, kautta kunniani.