— Suostutte siis?
— Suostun.
— No niin, tänä iltana odottavat pihallani matkavaunut, joissa voi levätä aivan kuin vuoteessa. Näiden vaunujen eteen valjastetaan neljä postihevosta. Herra Beauchamp, neljää voi helposti ohjata. Tahdotteko tulla seurassamme? Minä otan teidät matkaan.
— Kiitos, tulen juuri meren rannalta.
— Mitä, tuletteko meren rannalta?
— Tulen, melkein sieltä. Tein pienen matkan Borromeon saarille.
— Tulkaa sittenkin, sanoi Albert.
— En, rakas Morcerf, ymmärrättehän, että kerran kieltäydyttyäni en mitenkään voi tulla. Sitä paitsi minun täytyy jäädä Pariisiin, lisäsi hän hiljaa, — vaikkapa ei muuta varten kuin vartioimaan lehteni kirjelaatikkoa.
— Te olette hyvä ja oivallinen ystävä, sanoi Albert. — Olette oikeassa, vartioikaa ja valvokaa, Beauchamp, ja koettakaa päästä selville, kuka salainen vihamies on tuon uutisen pannut liikkeelle.
Albert ja Beauchamp erosivat. Heidän kädenpuristuksensa ilmaisi kaiken, mistä he eivät voineet vieraan kuullen puhua.