— Mutta sellaisen miehen seurassa kuin kreivi Monte-Cristo on?
— Teillä on huono muisti.
— Kuinka niin?
— Enkö ole kertonut, kuinka voimakasta sympatiaa äitini tuntee teitä kohtaan?
— Nainen on huikentelevainen, sanoi Franz ensimmäinen. Nainen on laine, sanoi Shakespeare. Toinen oli suuri kuningas ja toinen suuri runoilija; kumpikin tunsi naisen varmasti.
— Niin kyllä, he tunsivat naiset, mutta äitini ei olekaan mikään tavallinen nainen.
— Suokaa anteeksi, mutta minä en ymmärrä oikein täydellisesti kaikkia kielenne hienouksia.
— Tarkoitan sillä, että äitini ei tuhlaa tunteitaan, ja kun hän kerran ne antaa, niin hän antaa ne koko elinajakseen.
— Todellako? huokasi Monte-Cristo. — Ja luuletteko siis, että hän tuntee minua kohtaan jotakin muuta kuin aivan tavallista välinpitämättömyyttä?
— Olen sanonut sen jo kerran ennen ja sanon uudelleen: te mahdatte olla kummallinen ja muita etevämpi henkilö.