— Puhut omituisesti, ja sinulla näyttää olevan kummallisia ennakkoluuloja. Mitä pahaa kreivi on sinulle tehnyt? Kolme päivää sitten olit hänen luonaan Normandiassa, kolme päivää sitten sekä sinä että minä pidimme häntä parhaimpana ystävänäsi.
Ivallinen hymy nousi Albertin huulille. Mercedes huomasi sen, ja äidin ja naisen vaistolla hän ymmärsi kaiken. Mutta hän oli varovainen ja voimakas ja osasi salata hämminkinsä.
Albert lopetti keskustelun. Vähän ajan päästä kreivitär jatkoi:
— Tulit kysymään, miten voin. Vastaan sinulle suoraan, etten voi hyvin. Sinun pitäisi asettua asumaan tänne ja olla seuranani. Minulla täytyy olla seuraa.
— Äiti, sanoi nuori mies, — noudattaisin toivomustanne ja jäisin tänne ilomielin, ellei minun erään tärkeän ja kiireellisen asian vuoksi täytyisi lähteä pois koko illaksi.
— Hyvä on, huokasi Mercedes. — Mene, Albert, en tahdo mitenkään tehdä sinua pojanvelvollisuuden uhriksi.
Albert ei ollut ymmärtävinään äitiään, kumarsi hänelle ja poistui. Heti nuoren miehen mentyä Mercedes kutsui luokseen erään luotettavan palvelijansa ja käski häntä pitämään silmällä, minne Albert illan kuluessa menee, ja tuomaan heti tiedon kaikesta.
Ja vaikka olikin heikko, hän soitti kamarineitonsa luokseen ja pukeutui ollakseen valmiina siltä varalta, että jotakin tapahtuisi.
Palvelijan ei ollut vaikea suorittaa tehtäväänsä. Albert meni asuntoonsa ja pukeutui hyvin huolellisesti. Kymmentä vaille kahdeksan saapui Beauchamp. Hän oli tavannut Château-Renaud'in, joka oli luvannut tulla oopperaan kello kahdeksaksi, ennen väliverhon nousua.
Herrat menivät Albertin vaunuihin, ja kun tällä ei ollut mitään syytä salata matkaansa, hän huusi kovalla äänellä: