— Oopperaan!
Château-Renaud oli aitiossaan. Kun Beauchamp oli kertonut hänelle kaiken, ei kaivattu mitään selityksiä. Oli luonnollista, että poika halusi kostaa isän puolesta, eikä Château-Renaud mitenkään koettanut muuttaa hänen mieltään, ilmoitti vain olevansa hänen käytettävänään milloin tahansa.
Debray ei ollut vielä tullut, mutta Albert tiesi, että hän harvoin oli poissa oopperan näytännöistä.
Albert käveli teatterissa ennen esiripun nousua. Hän toivoi tapaavansa kreivin joko käytävässä tai portailla. Kellonsoitto ilmaisi näytännön alkavan, ja hän riensi paikalleen Château-Renaud'n ja Beauchampin väliin.
Mutta hän piti koko ajan silmällä pylväitten välistä aitiota, joka koko ensimmäisen näytöksen ajan näytti olevan lukossa.
Albert katsoi jo sadannen kerran kelloaan, kun aition ovi toisen näytöksen alussa aukeni. Mustapukuinen Monte-Cristo astui sisään ja nojautui kaidepuuta vastaan katsoakseen saliin. Morrel oli hänen seurassaan ja etsi katseillaan sisartaan ja lankoaan. Hän näki heidät toisen rivin aitiossa ja viittasi heille.
Silmäillessään salia kreivi huomasi kalpeat kasvot ja kipinöivät silmät, jotka näyttivät tahtovan vetää hänen huomiotaan puoleensa. Hän tunsi kyllä Albertin, mutta huomatessaan hänen kiihtymyksensä piti varovaisempana olla häntä näkemättä. Ilmaisematta pienimmälläkään liikkeellä ajatuksiaan hän istahti, otti kiikarin kotelostaan ja alkoi katsella salin toiselle puolelle.
Mutta vaikka hän ei ollutkaan huomaavinaan Albertia, hän piti kuitenkin tätä koko ajan silmällä, ja toisen näytöksen loputtua hänen tarkka silmänsä seurasi nuorta miestä, joka läksi paikaltaan molempien ystäviensä seuraamana.
Sitten näkyi sama pää erään vastapäätä olevan ensi rivin aition ristikon läpi. Kreivi tunsi myrskyn lähestyvän ja kuullessaan avainta väännettävän aitionsa ovessa, tiesi hän varsin hyvin, mikä oli tulossa, ja oli valmistautunut kaiken varalta — vaikka hän sinä hetkenä hymyillen puhuikin Morrelin kanssa.
Ovi aukeni.