Vasta silloin kreivi kääntyi ja näki Albertin edessään kalpeana ja vapisevana.
Hänen takanaan olivat Château-Renaud ja Beauchamp.
— Kas, huudahti hän kohteliaana kuten aina, — ratsumieheni on päässyt perille. Hyvää iltaa, herra Morcerf.
Ja niin täydellisesti hän oli mielialojensa herra, että hänen kasvonsa ilmaisivat vain mitä suurinta ystävällisyyttä.
Morrel ajatteli kreiviltä saamaansa kirjettä, jossa tämä ilman mitään selityksiä pyysi häntä oopperaan, ja hän ymmärsi, että jotakin kamalaa oli tulossa.
— Emme ole tulleet tänne lausumaan valheellisia kohteliaisuuksia tai osoittamaan teennäistä ystävällisyyttä, sanoi nuori mies. — Olemme tulleet tänne vaatimaan teiltä selitystä, herra kreivi.
Nuoren miehen ääni värisi niin, että se tuskin kuului hänen yhteenpuristuneiden hampaittensa välistä.
— Selitystä oopperassa? sanoi kreivi niin tyynesti ja katsoi Albertia niin terävästi, että huomasi tämän miehen aina pystyvän hillitsemään itsensä. — Vaikka en tunnekaan pariisilaisia tapoja, en olisi uskonut, että tällaisia kysymyksiä esitettäisiin oopperassa.
— Mutta kun ihmiset piileksivät, sanoi Albert, — kun ei voi päästä heidän luokseen, koska he muka ovat kylpemässä, syömässä tai nukkumassa, niin täytyy kai heitä puhutella siellä, missä heidät tapaa.
— Minua ei ole vaikea tavata, sanoi Monte-Cristo, — sillä ellen muista väärin, olitte eilen luonani.