Mutta Monte-Cristo ojensi vain istualtaan kätensä, tarttui nuoren miehen koukistuneitten sormien välissä olevaan kosteaan hansikkaaseen ja sanoi äänessään pelottava sointu:
— Pidän hansikastanne heitettynä ja annan sen teille takaisin kuulan ympäri kiedottuna. Nyt menkää minun aitiostani, tai muuten kutsun palvelijani sisään ja annan heittää teidät ulos.
Mielettömänä, raivoissaan, silmät veristävinä astui Albert pari askelta taaksepäin.
Morrel käytti tätä hyväkseen ja sulki oven.
Monte-Cristo tarttui kiikariinsa ja alkoi katsella, aivan kuin ei mitään erikoista olisi tapahtunutkaan.
Tällä miehellä oli pronssisydän ja marmorikasvot. Morrel kumartui kuiskaamaan hänen korvaansa:
— Mitä olette hänelle tehnyt?
— Minäkö? En mitään, en ainakaan mieskohtaisesti, sanoi Monte-Cristo.
— Mutta täytyyhän tällä kummallisella kohtauksella olla syynsä?
— Kreivi Morcerfin juttu on saanut onnettoman nuoren miehen aivan epätoivoon.