— Hyvä herra, sanoi Beauchamp. — Tällä tavoin ei vastata kunnon miehille. Kunnia vaatii takeita.
— Olen itse elävänä takeena, jatkoi kreivi Monte-Cristo kylmän tyynesti, vaikka hänen silmänsä iskivät uhkaavia salamoita. — Meidän molempien suonissa on verta, jota tahdomme vuodattaa, se on meidän yhteisenä takeenamme. Viekää tämä vastaus vicomtelle ja sanokaa, että huomenna ennen kello kymmentä olen nähnyt hänen verensä vuotavan.
— Minulla ei siis ole muuta tehtävää kuin sopia taisteluehdoista, sanoi Beauchamp.
— Ne ovat minulle aivan yhdentekeviä, sanoi Monte-Cristo, — turhaa on siis niin pienen seikan tähden tulla minua häiritsemään teatterissa. Ranskassa käytetään taistelussa miekkaa tai pistoolia, siirtomaissa karbiinia, Arabiassa tikaria. Sanokaa ystävällenne, että vaikka minua onkin solvaistu, niin — ollakseni eriskummallinen viimeiseen asti — jätän hänen valittavakseen aseet ja suostun vastaväitteittä, keskusteluitta kaikkeen, kuuletteko, kaikkeen, jopa arvanheittoonkin, joka aina on järjetöntä. Minä en siitä välitä, sillä tiedän voittavani.
— Tiedätte voittavanne! kertasi Beauchamp katsoen kauhistuneena häneen.
— Niin juuri, sanoi Monte-Cristo kepeästi kohauttaen olkapäitään. — Muussa tapauksessa en taistelisi herra Morcerfin kanssa. Minun täytyy hänet surmata, ja niin tapahtuu. Lähettäkää minulle vain tänä iltana tieto, missä taistelemme ja millä aseilla. En pidä viivyttelemisestä.
— Pistooleilla, kello kahdeksan aamulla Vincennes'in metsässä, sanoi Beauchamp hieman hämillään, sillä eihän hän tiennyt, oliko hän tekemisissä suurisuisen kerskailijan vai yliluonnollisen ihmisen kanssa.
— Hyvä on, sanoi Monte-Cristo. — Kun asiat näin ovat järjestyksessä, niin antakaa minun kuunnella esitystä ja kieltäkää ystäväänne Albertia palaamasta tänä iltana tänne, sillä hän vain vahingoittaa itseään tuollaisella sopimattomalla käytöksellään. Menköön kotiinsa nukkumaan.
Beauchamp poistui aivan kummastuneena.
— Nyt, sanoi Monte-Cristo kääntyen Morrelin puoleen, — luotan apuunne, arvaattehan sen?