Kamala hymy nousi kreivin huulille.
— Morrel, älkää unohtako mitä näitte, sanoi hän.
— Albert ei pelastu muussa tapauksessa kuin siinä, että mielenliikutus saa teissä vallan.
— Minussako mielenliikutus? sanoi Monte-Cristo.
— Tai jalomielisyys, ystäväni. Kun olen varma ampumataidostanne, niin voin lausua erään seikan, joka muussa tapauksessa olisi tuntunut naurettavalta.
— Mikä se on?
— Lävistäkää hänen käsivartensa, haavoittakaa häntä, mutta älkää surmatko.
— Morrel, kuulkaa sanani, lausui kreivi, — teidän ei tarvitse pyytää minua armahtamaan herra Morcerfia. Ilmoitan jo edeltäpäin, että herra Morcerfia kohdellaan niin hyvin, että hän voi kaikessa rauhassa palata kotiin molempien ystäviensä seurassa, jota vastoin minä…
— Te…?
— Se on eri asia, minut kannetaan kotiin.