— En tiedä, mutta hän tahtoo puhua kanssanne.
— Kun hän vain ei kiusaisi Jumalaa jollakin uudella loukkauksella, sanoi Monte-Cristo.
— En luule, että hänellä on sellaisia aikeita, sanoi Morrel.
Kreivi lähti Albertia kohden Maximilienin ja Emmanuelin seurassa. Hänen tyyneytensä ja vakavuutensa oli omituisena vastakohtana Albertin rauhattomuudelle. Albert lähestyi häntä mukanaan nuo neljä muuta.
Kolmen askelen päässä toisistaan kreivi ja Albert pysähtyivät.
— Hyvät herrat, sanoi Albert, — tulkaa lähemmäksi. Tahdon, että kuulette joka sanan, mikä minulla on kunnia lausua kreivi Monte-Cristolle, sillä kaikki, mitä hänelle sanon, pitää teidän kertoa muille, niin oudolta kuin se saattaakin tuntua.
— Minä odotan, sanoi kreivi.
— Hyvä herra, sanoi Albert, ja hänen äänensä värisi alussa, mutta varmistui sitten. — Hyvä herra, olen syyttänyt teitä siitä, että olette levitellyt tietoja kreivi Morcerfin esiintymisestä Epeiroksessa, sillä olkoon kreivi kuinka syyllinen tahansa, niin ei teillä mielestäni ollut oikeutta rangaista häntä. En kiirehdi pyytämään anteeksi Fernand Mondegon petosta Ali-pashaa kohtaan, vaan kalastaja Fernandin petosta teitä kohtaan ja niitä onnettomuuksia, jotka ovat olleet tämän teon seurauksena. Sen vuoksi sanonkin ja julkisesti tunnustan: teillä on ollut täysi oikeus rangaista isääni, ja minä, hänen poikansa, kiitän teitä siitä, ettette ole tehnyt enempää.
Jos salama olisi äkkiä iskenyt keskelle tätä seuraa, ei se olisi heitä enempää hämmästyttänyt kuin tämä Albertin selitys.
Monte-Criston silmät olivat hitaasti nousseet taivasta kohden, ja niissä välkkyi syvä kiitollisuus. Hän ei voinut kylliksi ihailla sitä, että Albertin tulinen luonne, jonka rohkeuden hän selvästi oli tullut huomaamaan roomalaisten rosvojen parissa, oli äkkiä näin nöyrtynyt. Se oli Mercedeksen vaikutusta ja nyt kreivi ymmärsi, miksi tämä ei edellisenä iltana ollut vastustanut hänen uhriaan. Hänhän oli jo silloin tietänyt sen tarpeettomaksi.