— Nyt, herra kreivi, sanoi Albert, — jos tämä anteeksipyyntö on mielestänne kyllin täydellinen, niin pyydän teitä ojentamaan minulle kätenne. Lähinnä erehtymättömyyden suurta avua, joka teillä niin suuressa määrin näyttää olevan, kunnioitan sitä, että ihminen tunnustaa erehdyksensä. Tämä tunnustaminen koskee yksinomaan minua. Minä toimin niin kuin ihmiset tavallisesti toimivat, te menettelitte niin kuin Jumala. Vain enkeli saattoi estää toisen meistä kuolemasta; tämä enkeli astui alas taivaasta, ja ellei hän voinutkaan tehdä meistä ystäviä, sillä sehän on valitettavasti mahdotonta, niin hän on ainakin saanut meidät kunnioittamaan toisiamme.
Silmät liikutuksesta kosteina Monte-Cristo ojensi kätensä Albertille. Albert tarttui siihen kiivaasti ja puristi sitä katseessaan kunnioittavaa pelkoa.
— Hyvät herrat, sanoi hän, — kreivi Monte-Cristo varmaankin hyväksyy anteeksipyyntöni. Olin äkkipikaisuudessa hyökännyt häntä vastaan. Nyt olen hairahdukseni sovittanut. Toivon, että ihmiset eivät pidä minua raukkamaisena sen vuoksi, että olen toiminut omantuntoni mukaan. Mutta jos joku on siinä suhteessa toista mieltä, sanoi nuori mies nostaen päänsä pystyyn aivan kuin heittäen haasteen ystävilleen ja vihamiehilleen, — niin olen valmis saattamaan hänet toisiin ajatuksiin.
— Mitä tänä yönä onkaan tapahtunut? kysyi Beauchamp Château-Renaud'lta. — Minun mielestäni meidän asemamme tässä on jokseenkin nolo.
— Se on totta, Albertin teko on joko hyvin raukkamainen tai hyvin kaunis, vastasi paroni.
— Mitä tämä oikeastaan tietää? kysyi Debray Franzilta. — Kreivi Monte-Cristo häpäisee herra Morcerfia, ja hänen poikansa katsoo, että kreivi on menetellyt oikein. Mutta vaikka minun suvussani olisi kymmenen Janinaa, pitäisin velvollisuutenani taistella kymmenen kertaa.
Monte-Cristoa painoivat kahdenkymmenenneljän vuoden takaiset muistot, eikä hän ajatellut Albertia, ei Beauchampia, ei Château-Renaud'ta, ei ketään läsnä olevaa. Hän ajatteli tuota uljasta naista, joka oli tullut pyytämään häneltä poikansa henkeä ja joka sitten oli pelastanut hänen henkensä ilmaisemalla kamalan perhesalaisuuden, niin kamalan, että se ainiaaksi voi nuoressa miehessä sammuttaa pojan rakkauden isäänsä.
— Sallimus! Sallimus vaikuttaa aina! sopersi hän. — Vasta tänään tiedän varmasti, että olen Jumalan lähettämä!
91. Äiti ja poika
Kreivi Monte-Cristo kumarsi viidelle nuorelle miehelle hymyillen samalla alakuloisesti ja arvokkaasti ja nousi Maximilienin ja Emmanuelin kanssa vaunuihin.