— Ja kun hän lähettää minulle sanan, niin hän varmaankin tahtoo tietää, mitä siellä on tapahtunut. Mitä vastaan?
— Totuuden.
— Vastaan siis ettei mitään taistelua ollutkaan.
— Sanotte, että pyysin kreivi Monte-Cristolta anteeksi. Menkää.
Palvelija kumarsi ja poistui.
Albert ryhtyi sitten jatkamaan luettelon laatimista.
Lopetettuaan tämän työnsä hän kuuli hevosten kavioiden kopinaa pihalta ja ikkunoiden helinää vaunujen ajaessa kolisten ohitse. Hän lähestyi ikkunaa ja näki isänsä nousevan vaunuihin ja ajavan pois.
Tuskin oli portti ennättänyt sulkeutua kreivin mentyä, kun Albert riensi äitinsä huoneistoon. Kun ei ketään ollut häntä ilmoittamassa, hän meni äitinsä makuuhuoneeseen asti. Hänen sydämensä sävähti, ja hän pysähtyi kynnykselle. Aivan kuin sama sielu olisi vaikuttanut näissä kahdessa ruumiissa, oli Mercedes huoneistossaan aivan samassa puuhassa kuin Albert omassaan. Kaikki oli järjestetty, pitsit, koristeet, liinavaatteet, hopeaesineet laatikkoihin, joiden avaimet Mercedes huolellisesti kokosi.
Albert näki kaikki nämä valmistelut, ymmärsi niiden tarkoituksen ja huutaen: "Äiti!" hän kietoi kätensä Mercedeksen kaulaan.
Jos taiteilija olisi osannut vangita heidän kasvojensa ilmeen, hän olisi varmaankin luonut kauniin taulun.