Sinne tultuaan hän loi viimeisen katseen kaikkeen siihen rikkauteen, joka oli tehnyt hänen elämänsä suloiseksi lapsuudesta asti. Hän katsoi tauluja, joiden ihmiset näyttivät hymyilevän hänelle ja joiden maisemissa värit hehkuivat. Sitten hän irrotti kehyksestä äitinsä kuvan ja kääri sen kokoon jättäen kultakehyksen ympäröimään mustaa aukkoa.
Sen jälkeen hän järjesti kaikki kauniit turkkilaiset aseet, englantilaiset kiväärit, japanilaiset posliinit, metallikehyksiset maljat, Feuchères'in ja Baryen pronssiset taideteokset; hän tarkasti kaapit ja pani avaimet suulle; heitti kaiken taskurahansa kirjoituspöytänsä laatikkoon, jonka jätti auki, pani sinne tuhannet koruesineet, joita oli maljakoissa, rasioissa ja hyllyillä; laati tarkan luettelon kaikesta ja pani tämän luettelon pöydälle näkyvälle paikalle siirrettyään ensin pois kaikki paperit ja kirjat.
Hänen aloittaessaan tätä työtä oli palvelija tullut huoneeseen, vaikka Albert olikin käskenyt hänen pysytellä poissa.
— Mitä tahdotte? kysyi Morcerf pikemmin surullisella kuin suuttuneella äänellä.
— Anteeksi, sanoi kamaripalvelija, — herra kielsi minua kyllä tulemasta häiritsemään, mutta kreivi Morcerf kutsui minut puheilleen.
— Entä sitten? kysyi Albert.
— En tahtonut mennä kreivin luo kuulematta ensin herran määräyksiä.
— Minkä vuoksi?
— Kreivi varmaankin tietää, että minä saatoin herran taistelupaikalle.
— Luultavasti, sanoi Albert.