Vaunujen ovi sulkeutui, ja ajoneuvot jatkoivat matkaansa.
— Huomaatteko, kuinka olen tuottanut teille onnea? sanoi Morrel jäätyään kreivin kanssa kahden. — Ettekö ole tullut sitä ajatelleeksi?
— Olen kyllä, sanoi Monte-Cristo, — siksi tahtoisinkin aina pitää teidät luonani.
— Ihmeellistä! jatkoi Morrel vastaten omiin ajatuksiinsa.
— Mikä? kysyi Monte-Cristo.
— Se, mikä on tapahtunut.
— Niin onkin, vastasi kreivi hymyillen. — Sanoitte oikean sanan, se on ihmeellistä.
— Sillä oikeastaan Albert on urhoollinen, jatkoi Morrel.
— Hyvin urhoollinen, sanoi Monte-Cristo, — olen nähnyt hänen nukkuvan rauhallisesti tikarin uhatessa häntä.
— Ja minä tiedän, että hän on kaksi kertaa ollut kaksintaistelussa ja taistellut hyvin, sanoi Morrel. — Sovittakaa tämä sitten hänen tämänaamuiseen menettelyynsä!