Herra Morcerf avasi itse vaunujen oven ja hyppäsi maahan, kun vaunut olivat vielä miltei liikkeessä, soitti kelloa ja katosi avoimesta portista palvelijan seurassa.
Hetkeä myöhemmin Baptistin ilmoitti Monte-Cristolle kreivi Morcerfin, ja viedessään Haydéen pois Monte-Cristo käski johdattaa kreivin salonkiin.
Kenraali mitteli jo kolmatta kertaa salonkia päästä päähän, kun hän kääntyessään näki Monte-Criston seisovan kynnyksellä.
— Herra Morcerf todellakin! sanoi Monte-Cristo rauhallisesti. — Luulin kuulleeni väärin.
— Niin, minä tässä olen, sanoi kreivi, ja hänen huulensa puristautuivat niin lujasti yhteen, että hänen oli vaikea puhua selvästi.
— Minulla ei siis ole muuta jäljellä kuin kysyä syytä siihen, miksi kreivi Morcerf näin varhain tulee luokseni, sanoi Monte-Cristo.
— Onko teillä tänä aamuna ollut kaksintaistelu poikani kanssa? kysyi kenraali.
— Tiedättekö sen? vastasi kreivi.
— Ja tiesin senkin, että pojallani oli täysi syy taistella kanssanne ja tehdä kaikki voitavansa surmatakseen teidät.
— Hänellä oli todellakin siihen täysi syy, mutta siitä huolimatta näettehän, ettei hän ole minua surmannut, eipä ole taistellutkaan kanssani.