— Ja kuitenkin hän piti teitä syynä isänsä häpeään ja koko siihen kamalaan onnettomuuteen, joka tällä hetkellä uhkaa sortaa taloni.
— Se on kyllä totta, sanoi Monte-Cristo pelottavan rauhallisesti. — Se oli kyllä sivusyy, mutta ei pääsyy.
— Varmaankin pyysitte häneltä anteeksi tai annoitte hänelle joitakin selityksiä?
— En antanut hänelle mitään selityksiä, hän pyysi minulta anteeksi.
— Ja mistä hänen menettelynsä johtui?
— Vakaumuksesta. Ehkä oli käynyt ilmi, että tämän asian yhteydessä joku toinen oli syyllisempi kuin minä.
— Ja kuka tuo toinen oli?
— Hänen isänsä.
— Vaikka olisikin ollut syyllinen, sanoi kreivi kalveten, — niin tiedättehän, ettei syyllinen tahdo syyllisyyttään todistettavan.
— Tiedän kyllä… Siksi odotinkin, että kävisi niin kuin kävi.