— Odotitte, että poikani osoittautuisi raukkamaiseksi! huudahti kreivi.
— Albert de Morcerf ei ole raukka! sanoi Monte-Cristo.
— Kun miehen kädessä on miekka ja miekan edessä vihollinen, eikä mies taistele, niin hän on raukka. Miksi hän ei ole täällä, että voisin sanoa sen hänelle!
— Hyvä herra, vastasi Monte-Cristo kylmästi, — en usko, että olette tullut tänne kertomaan pikku perheasioitanne. Menkää sanomaan se herra Albertille, ehkä hän vastaa.
— Olette oikeassa, sanoi kenraali, ja hymy sammui hänen huuliltaan samassa kun oli ilmestynytkin, — en ole tullut tänne sen vuoksi. Olen tullut sanomaan, että minäkin pidän teitä vihamiehenäni! Olen tullut sanomaan, että vihaan teitä vaistomaisesti, että mielestäni olen tuntenut teidät aina ja vihannut teitä aina! Ja koska nuoren polven miehet eivät taistele, niin meidän on taisteltava… Onko se teidänkin mielipiteenne?
— Täydellisesti. Olin aavistanut teidän tulevan, ja tahdon lausua julki iloni sen johdosta.
— Sitä parempi … olette siis valmis?
— Olen aina.
— Tiedätte, että taistelemme, kunnes toinen meistä kaatuu? sanoi kenraali purren hammasta raivoissaan.
— Kunnes toinen meistä kaatuu, kertasi Monte-Cristo kepeästi nyökäten.