— No, sanoi hän kääntyen hämmästyneen poikansa puoleen, kun tämä ulkomuodon vaihdos oli tapahtunut, — no, luuletko, että poliisi vielä tuntee minut?
— Ei, isä, sopersi Villefort. — Ainakin toivon sitä.
— Nyt, rakas Gérard, jatkoi Noirtier, — luotan varovaisuuteesi. Hävität kai huostaasi jääneet esineet.
— Olkaa rauhassa, isä, sanoi Villefort.
— Niin, niin, ja nyt olet luultavasti oikeassa: olet todellakin pelastanut henkeni. Mutta ole rauhassa, kyllä minä tämän sinulle ensi tilassa maksan.
Villefort pudisti päätään.
— Etkö usko?
— Toivon, että erehdytte.
— Tapaatko kuninkaan uudelleen?
— Ehkä.