— Tahdotko esiintyä hänen silmissään profeettana?
— Onnettomuutta ennustavat profeetat eivät ole hovissa tervetulleita, isä.
— Eivät kylläkään. Mutta kerran kuitenkin myönnetään heidän olleen oikeassa. Ja kun hallitus taas muuttuu, olet suuri mies.
— No niin, mitä minun pitää sanoa kuninkaalle?
— Sano näin: "Sire, teille annetaan vääriä tietoja Ranskan mielialasta, kaupunkien mielialasta ja armeijan uskollisuudesta. Mies, jota Pariisissa sanotte korsikalaiseksi ihmissudeksi, on vielä Neversissä kruununanastaja, Lyonissa jo Bonaparte ja Grenoblessa keisari. Te luulette, että häntä vainotaan ja että hän pakenee. Hän rientää eteenpäin nopeasti kuin kotka, jonka hän tuo mukanaan. Sotilaat, joiden luulitte olevan nälkään kuolemaisillaan, väsymyksestä uupuneita, lisääntyvät aivan kuin lumihiutaleet vyöryvän pallon ympärille. Sire, lähtekää, jättäkää Ranska oikealle valtiaalleen, sille, joka ei ole sitä ostanut, vaan valloittanut. Lähtekää, sire, ei sen vuoksi, että välttäisitte vaaraa, vastustajanne on siksi voimakas, että hän voi olla armollinen, vaan sen vuoksi, että olisi nöyryyttävää Pyhän Ludvigin jälkeläiselle saada hengestään kiittää Arcolen, Marengon ja Austerlitzin voittajaa." Sano se hänelle. Tai älä sittenkään sano hänelle mitään. Salaa matkasi. Älä kerskaile siitä, mitä tulit tänne tekemään tai mitä täällä teet. Lähde postivaunuissa. Jos olet ajanut tänne pikavauhtia, niin palaa vielä nopeammin. Saavu Marseilleen yöllä. Mene asuntoosi takaportista ja pysyttele siellä aivan hiljaa, nöyrästi, salassa ja ennen kaikkea vaarattomana, sillä tällä kertaa toimimme kuin voimakkaat ainakin ja me tunnemme vihollisemme. Mene, poikani, mene, rakas Gérard, ja jos seuraat tätä isällistä neuvoa, tai pikemmin ystävän varoitusta, niin säilytät paikkasi. Tällä tavoin, lopetti Noirtier hymyillen, — voit toisenkin kerran pelastaa minut, jos poliittinen vaaka jälleen nostaa sinut ylös ja painaa minut alas. Hyvästi, rakas Gérard, poikkea seuraavalla kerralla minun asuntooni.
Ja Noirtier läksi yhtä tyynenä kuin oli pysytellyt koko vaikean kohtauksen ajan.
Villefort meni kalpeana ja levottomana ikkunaan, raotti verhoja ja näki hänen sivuuttavan rauhallisesti pari kolme epäilyttävää, talojen nurkkien ja kadunkulmien taakse piiloutunutta miestä. He olivat ehkä siellä vangitakseen herran, jolla oli musta poskiparta, sininen takki ja leveälierinen hattu.
Villefort pysytteli paikallaan henkeään pidättäen, kunnes hänen isänsä oli kadonnut kulman taakse. Sitten hän riensi kokoamaan jäljellejääneet esineet, pani matkalaukkunsa pohjalle mustan kaulahuivin ja sinisen takin, kääri hatun kokoon ja pisti sen erään kaapin alle, taittoi ruokokepin kolmeen kappaleeseen ja heitti ne tuleen, pani päähänsä matkalakin, kutsui kamaripalvelijansa, kielsi katseellaan häntä tekemästä mitään kysymyksiä, maksoi hotellilaskunsa, hyppäsi vaunuihinsa, jotka odottivat kadulla, sai Lyonissa kuulla Bonaparten tulleen Grenobleen, ja saapui kiihkeän mielialan vallitessa Marseilleen niin levottomana kuin ainakin kunnianhimoinen mies, joka on saavuttanut ensimmäiset voittonsa.
13. Satapäiväinen keisarikunta
Noirtier oli hyvä ennustaja, ja asiat kehittyivät nopeasti niin kuin hän oli sanonut. Jokainenhan tuntee tuon Elban saarelta palaamisen, tuon kummallisen, ihmeellisen paluun, jonka kaltaista ei toista ole historiassa eikä luultavasti tule olemaankaan.