Paroni kirjoitti ensin, sitten isän sijainen. Paronitar lähestyi rouva Villefort'in seurassa.
— Rakas ystävä, sanoi hän tarttuen kynään, — tämä on todellakin ikävä sattuma. Eräs odottamaton seikka, joka on ilmaantunut tuossa kreivi Monte-Cristoa vastaan suunnatussa murha- ja varkausyrityksessä, estää meitä saamasta nauttia herra Villefort'in seurasta.
— Oh, sepä ikävää! sanoi Danglars aivan kuin olisi sanonut: "Toden totta, se on minusta aivan yhdentekevää!"
— Valitan, sanoi Monte-Cristo lähestyen, — että pelkään vastoin tahtoani olevani syypää tähän prokuraattorin poissaoloon.
— Tekö, kreivi? sanoi rouva Danglars kirjoittaessaan nimensä. — Jos niin on asian laita, niin olkaa varuillanne; minä en anna sitä koskaan anteeksi.
Andrea alkoi kuunnella tarkkaavasti.
— Eikä syy kuitenkaan ole minun, sanoi kreivi, — pyydän saada todistaa viattomuuteni.
Kaikki kääntyivät kuuntelemaan.
— Muistattehan, sanoi kreivi täydellisen hiljaisuuden vallitessa, — että minun luonani kuoli tuo onneton mies, joka oli tullut talooni varkaisiin ja kaikesta päättäen sai poistuessaan surmansa rikostoverinsa kädestä?
— Muistamme, sanoi Danglars.