— No niin, kun häntä yritettiin lääkitä, riisuttiin vaatteet hänen yltään ja heitettiin erääseen puutarhan nurkkaan, josta oikeuslaitos ne sitten kokosi. Mutta se otti vain takin ja housut antaakseen ne yleiselle syyttäjälle ja unohtikin liivin.
Andrea kalpeni huomattavasti ja siirtyi hiljalleen ovea kohden. Hän näki pilven nousevan taivaalleen ja arvasi myrskyn piilevän pilvessä.
— No niin, tämä liivi löydettiin tänään, se oli aivan verinen ja sydämen kohdalla oli reikä.
Naiset kirkaisivat, ja pari kolme valmistautui pyörtymään.
— Ne tuotiin minulle. Kukaan ei voinut aavistaa, mistä nämä ryysyt olivat tulleet talooni. Vain minä ymmärsin epäillä niitä murhatun liiveiksi. Palvelijani tutki taskut varovaisesti ja inhoten, tunsi paperin kahisevan ja otti taskusta kirjeen. Arvaatteko, kenelle se oli osoitettu? Teille, herra paroni.
— Minulleko? huudahti Danglars.
— Niin juuri teille. Minun onnistui saada selville nimenne, vaikka veri olikin tahrinut kirjeen, vastasi Monte-Cristo kaikkien huudahtaessa hämmästyksestä.
— Mutta, kysyi rouva Danglars katsellen levottomana miestään, — millä tavoin tämä voi estää herra Villefort'ia tulemasta?
— Aivan yksinkertaisesti siten, että liivi ja kirje olivat todistuskappaleita, vastasi Monte-Cristo. — Lähetin sekä liivin että kirjeen kuninkaalliselle prokuraattorille. Tiedättehän, rakas paroni, että laillista tietä pääsee varmemmin rikollisen perille. Ehkä tämän takana piili salajuoni teitä vastaan.
Andrea katsoi terävästi Monte-Cristoon ja hävisi toiseen salonkiin.