— Menkää auttamaan rouva Villefort'ia, sanoi hän sairaanhoitajattarelle, — rouva Villefort voi pahoin.
— Mutta neiti Valentine? sopersi tämä.
— Neiti Valentine ei enää kaipaa apua, sanoi Avrigny, — neiti Valentinehan on kuollut.
— Kuollut, kuollut! huokasi Villefort surunpuuskan vallassa, joka oli sitä sydäntäsärkevämpi, kun tämä raudankova sydän ensi kertaa tunsi todellista surua.
— Kuollut! Niinkö sanoitte? huudahti kolmas ääni. — Kuka sanoo, että Valentine on kuollut?
Molemmat miehet kääntyivät ja näkivät Morrelin seisovan kynnyksellä kalpeana, pelottavana.
Näin oli tapahtunut:
Morrel oli tavalliseen aikaan tullut taloon sivuovesta mennäkseen Noirtier'n luokse. Ovi oli auki. Hänen ei siis tarvinnut soittaa, hän astui sisään. Hän odotti hetkisen eteisessä toivoen näkevänsä jonkun palvelijan, joka veisi hänet herra Noirtier'n huoneeseen.
Mutta ketään ei tullut, kaikki palvelijathan olivat lähteneet talosta.
Morrelilla ei tänä päivänä ollut mitään erikoista syytä olla levoton. Monte-Cristo oli luvannut hänelle, että Valentine jää eloon, ja tähän asti hän oli pitänyt tarkkaan lupauksensa. Joka ilta kreivi oli antanut hänelle hyviä tietoja, jotka herra Noirtier seuraavana aamuna oli todistanut oikeiksi.