— Vai niin, sanoi Monte-Cristo, — se on eri asia! En minä välttämättömästi tahdo saada näitä viittä pankkiosoitusta, antakaa minulle muita arvopapereita. Otin nämä vain erikoisuutena, voidakseni kaikkialla kertoa, että Danglars'in pankkiliike maksoi minulle yhdellä kertaa viisi miljoonaa, saamatta edeltäpäin mitään ilmoitusta. Se olisi ollut suurenmoista! Mutta tässä ovat paperinne, sanon kerta vielä, antakaa toisia niiden sijaan.
Ja hän ojensi todellakin nuo viisi osoitusta Danglars'ille, joka aikoi siepata ne aivan kuin haukka häkin rautojen välistä ojentaa kyntensä pidättääkseen lihapalaa, joka siltä aiotaan riistää.
Mutta äkkiä hän muutti mielipidettään ja ponnisti kaiken voimansa hillitäkseen levottomuuttaan ja hymyilläkseen.
— Tarkemmin ajatellen, onhan teidän kuittinnekin rahaa.
— Tietysti onkin, ja jos olisitte Roomassa, maksaisi Thomson & Frenchin liike summan yhtä siekailematta kuin te minulle maksoitte.
— Anteeksi, herra kreivi, anteeksi.
— Saan siis pitää nämä rahat?
— Saatte, sanoi Danglars pyyhkien hikeä, joka helmeili tukan rajassa, — pitäkää ne, pitäkää ne.
Monte-Cristo pisti nuo viisi maksuosoitusta taskuunsa, ja hänen kasvojensa ilme näytti sanovan:
— Tuumikaahan asiaa; jos kadutte, niin vielä on aika peruuttaa.