Suokaa anteeksi suorat sanani, mutta kun luultavasti puhelemme kahden kesken, niin eihän minun tarvitse sanojani kaunistella.
Olen lisännyt rikkauttamme, joka viidentoista vuoden aikana kasvamistaan kasvoi, siihen hetkeen asti, jolloin merkillinen ja minulle vielä tähän asti selittämätön turmio tarttui siihen ja kaatoi sen.
Te, rouva, olette toiminut ainoastaan oman varallisuutenne kartuttamiseksi ja olette siinä onnistunutkin, siitä olen aivan varma.
Jättäessäni teidät olette siis samanlainen kuin silloin, kun teidät otin: rikas, mutta ette kunnioitettu.
Hyvästi.
Minäkin alan tästä päivästä alkaen työskennellä omaksi edukseni.
Olkaa varma siitä, että olen teille syvästi kiitollinen antamastanne esimerkistä, jota tulen noudattamaan.
Teidän uskollinen aviomiehenne, Paroni Danglars.
Paronitar oli silmillään seurannut Debraytä tämän pitkän ja tuskallisen lukemisen aikana. Vaikka nuori mies osasikin mainiosti hillitä itsensä, näki rouva Danglars hänen kuitenkin pari kertaa punastuvan.
Luettuaan kirjeen hän käänsi sen kokoon ja seisoi miettiväisenä.