— Mitä, sanoi paronitar viimein, — ettekö edes vastaa minulle?
— Minulla ei ole teille muuta kuin yksi kysymys: mitä aiotte tehdä?
— Sitä juuri tulin teiltä kysymään, vastasi paronitar sykkivin sydämin.
— Ah, sanoi Debray, — siis pyydätte minulta neuvoa?
— Niin, minä pyydän teiltä neuvoa, sanoi paronitar peloissaan.
— Jos kysytte minulta neuvoa, sanoi nuori mies kylmästi, — niin kehotan teitä matkustamaan.
— Matkustamaan! sopersi rouva Danglars.
— Juuri niin. Sanoihan herra Danglars, että olette rikas ja aivan vapaa. Minun mielestäni on välttämätöntä, että häviätte Pariisista neiti Eugénien kihlauksen purkautumisen ja herra Danglars'in katoamisen jälkeen. On välttämätöntä antaa ihmisten luulla, että teidät on hylätty ja että olette köyhä. Kukaan ei antaisi vararikkoisen miehen vaimolle anteeksi sitä, että hän on rikas ja elää komeasti. Jääkää kahdeksi viikoksi Pariisiin, kertokaa kaikille parhaille ystävillenne, miten teidät on hylätty ja miten kaikki tapahtui, he kyllä kertovat sen ympäri maailmaa. Sitten jätätte komean kotinne, luovutte jalokivistänne, luovutte pesäosuudestanne, ja kaikki ylistävät teidän suurta epäitsekkyyttänne. He uskovat, että teidät on hylätty ja että olette köyhä, sillä minä yksin tiedän teidän todellisen varallisuutenne ja olen valmis luovuttamaan teille osuutenne kunnon liittolaisena.
Debray oli puhunut tyynesti ja välinpitämättömästi, mutta paronitar oli kuunnellut kauhuissaan ja epätoivoissaan.
— Hylätty! toisti hän. — Niin, hylätty olen todellakin… Olette oikeassa, eikä kukaan aavistakaan, kuinka hylätty olen.