Ja Bertuccio etsi taskustaan paperin, viittasi ristikon takana olevalle vahdille ja sanoi:
— Lukekaa!
— Mitä se on? kysyi Andrea.
— Määräys viedä sinut yksityiseen huoneeseen, jättää sinut sinne ja antaa minun puhua kanssasi.
— Oh, sanoi Andrea riemusta hypähtäen.
Mutta sitten hän heti hillitsi itsensä ajatellen:
— Jälleen tuo tuntematon suojelijani! Minua ei ole unohdettu! Tahdotaan päästä jonkin salaisuuden perille, koska halutaan puhella kanssani yksityishuoneessa. Nyt he ovat vallassani… Tuntematon suosijani on lähettänyt Bertuccion.
Vartija neuvotteli hetkisen ylemmän virkailijan kanssa, avasi sitten molemmat ristikkoportit ja vei Andrean toisessa kerroksessa olevaan pihanpuoleiseen huoneeseen. Andrean ilo oli rajaton.
Huone oli valkoiseksi maalattu, niin kuin vankiloiden huoneet tavallisesti ovat, ja sen kalustuksena oli liesi, vuode, tuoli ja pöytä. Se oli iloisen näköinen, ja vanki tuli säteileväksi.
Bertuccio istui tuolille. Andrea heittäytyi vuoteelle. Vartija poistui.