Andrea tunsi sydämensä sykähtävän ilosta. Tutkintotuomari ei voinut saapua näin varhain eikä vankilanjohtaja tai lääkäri näin myöhään. Vierailu oli siis aivan odottamaton.
Keskusteluhuoneen ristikon takaa Andrea näki Bertuccion älykkään ja synkän hahmon, joka puolestaan katseli tuskaisen kummastuneena ristikkoa, teljettyjä ovia ja ristikon takana liikkuvaa varjoa.
— Ah! Andrea sävähti.
— Päivää, Benedetto, sanoi Bertuccio syvällä ja sointuvalla äänellään.
— Te! Te! Nuori mies katsahti kauhistuneena ympärilleen.
— Etkö tunne enää minua, onneton lapsi! sanoi Bertuccio.
— Hiljaa, hiljaa toki, sanoi Andrea, joka tiesi, miten tarkat korvat seinillä oli. — Hyvä Jumala, älkää puhuko niin kovaa.
— Tahdot puhella kanssani aivan kahden kesken, eikö niin? sanoi Bertuccio.
— Niin, sanoi Andrea.
— Hyvä on.