— Olen tullut sitä sinulle ilmoittamaan.
— Ah, huudahti Benedetto silmät ilosta kiiluen.
Samassa aukeni ovi ja vartija sanoi kääntyen Bertuccion puoleen:
— Anteeksi, hyvä herra, mutta tutkintotuomari odottaa vangittua.
— Se on viimeinen kuulustelu, sanoi Andrea arvokkaasti taloudenhoitajalle. — Hitto periköön tuon häiritsijän.
— Minä palaan huomenna, sanoi Bertuccio.
— Hyvä on! sanoi Andrea. — Herrat vartijat, olen käytettävissänne… Hyvä herra, jättäkäähän kymmenkunta kultarahaa vankilankonttoriin, että saan hankituksi tänne kaikkea, mitä tarvitsen.
— Hyvä on, sanoi Bertuccio.
Andrea ojensi hänelle kätensä, mutta Bertuccio piti omansa taskussaan ja kilisteli kultarahoja.
— Sitä juuri tarkoitinkin, sanoi Andrea yrittäen hymyillä, vaikkakin Bertuccion omituinen rauhallisuus masensi häntä. — Olisinkohan erehtynyt! sanoi hän noustessaan pitkänomaisiin ja ristikoilla varustettuihin vaunuihin, joita sanotaan salaattikoriksi. — Saammepahan nähdä! Siis huomiseen, lisäsi hän kääntyessään Bertuccioon päin.