— Pikku Edouard.
Kuulijoitten naurunrähähdys ei vähääkään hämmästyttänyt puhujaa, vaan hän jatkoi:
— Niin, hyvät herrat, pikku Edouard tappaa ihmisiä jo yhtä taitavasti kuin isä ja äitikin.
— Laskette leikkiä?
— En suinkaan. Eilen otin palvelukseeni miehen, joka oli ollut Villefort'illa. (Lähetän miehen muuten huomenna pois, sillä hän syö aivan liian paljon tointuakseen pelosta, jonka valtaan joutui Villefort'in talossa.) No niin, mies kertoi, että Edouard on saanut käsiinsä muutamia myrkkypulloja ja käyttää niitä tappaakseen hänelle vastenmielisiä henkilöitä. Ensiksi eivät häntä miellyttäneet vanha herra Saint-Méran ja rouva Saint-Méran, ja hän kaatoi kolme tippaa tuota nestettä heidän juomaansa, kolme tippaa riittää näet; sitten tuli kunnon Barrois'n, Noirtier'n vanhan palvelijan vuoro, joka tuon tuostakin hiukan hillitsi tuntemaanne pahankurista vekaraa. Pahankurinen vekara antoi hänellekin kolme tippaa. Sitten tuli Valentine-raukan vuoro. Hän ei kylläkään poikaa koskaan torunut, mutta poika kadehti häntä. Niinpä Valentine kuoli samoin kuin toisetkin.
— Mitä kirottua tarinaa te meille syötätte? kysyi Château-Renaud.
— Järjetöntä puhetta, sanoi Debray.
— Kas niin, jatkoi Beauchamp, — te jo väitätte vastaan. Mutta, hitto vieköön, kysykää palvelijaltani tai oikeammin sanoen siltä, joka huomenna ei enää ole palvelijani; ainakin talossa sellaista huhuiltiin.
— Mutta missä tuo myrkky on ja mitä se on?
— Poika piilottaa sen.