— Minullako? sanoi apotti hämmästyneenä. — Minulla ei ole mitään valittamista.
— Ette ymmärrä minua, jatkoi tarkastaja. — Olen hallituksen lähettämä virkamies, tehtäväni on käydä vankiloissa ja kuulla vangittujen valitukset.
— Siinä tapauksessa asia on aivan toinen, huudahti apotti vilkkaasti, — ja toivon, että tulemme hyvin toimeen keskenämme.
— Kas niin, sanoi kuvernööri, — sanoinhan, että hän alkaa puhua siitä.
— Armollinen herra, sanoi vanki, — olen apotti Faria, olen syntynyt Roomassa. Olin kaksikymmentä vuotta kardinaali Rospigliosin sihteerinä. Minut vangittiin syystä, jota en tarkoin tiedä, vuoden 1811 alussa. Sen jälkeen olen vaatinut Ranskan ja Italian viranomaisilta vapauttani.
— Miksi Ranskan viranomaisilta? kysyi kuvernööri.
— Siksi, että minut vangittiin Piombinossa, ja otaksun, että samoin kuin Milano ja Firenze on Piombinokin tullut jonkin ranskalaisen departementin pääkaupungiksi.
Tarkastaja ja kuvernööri katsoivat nauraen toisiinsa.
— Toden totta, sanoi tarkastaja, — teidän uutisenne eivät ole erikoisen tuoreita.
— Ne perustuivat siihen päivään, jolloin minut vangittiin, sanoi apotti Faria. — Ja kun hänen majesteettinsa keisari oli luonut Rooman kuningaskunnan äskettäin syntynyttä poikaansa varten, niin otaksun hänen valloituksiensa perusteella täyttäneen Machiavellin ja Cesare Borgian unelman ja tehneen Italiasta yhtenäisen valtakunnan.