— Istunto on päättynyt ja juttu lykätty seuraavaan istuntoon! sanoi presidentti. — Asia otetaan uudestaan käsiteltäväksi ja annetaan toisen virkamiehen huostaan.
Mitä Andreaan tulee, hän oli yhtä rauhallinen kuin ennenkin ja ihmisten mielestä entistä mielenkiintoisempi. Hänen lähtiessään salista poliisien seuraamana osoittivat nämä vaistomaisesti hänelle enemmän kunnioitusta kuin ennen.
— No, mitä te tästä kaikesta arvelette? kysyi Debray pistäen poliisille kultarahan kouraan.
— Lieventävät asianhaarat otetaan varteen, vastasi tämä.
111. Sovitus
Villefort näki väkijoukon tiheimpienkin rivien aukenevan edessään. Suuret onnettomuudet ovat niin tärisyttäviä ja herättävät niin suurta kunnioitusta, että onnettomimpinakin aikoina kansanjoukko tuntee ensi hetkessä osanottoa suurta surua kohtaan. Kansanjoukot ovat surmanneet monta vihansa kohdetta, mutta harvoin ne ovat solvaisseet onnetonta ollessaan läsnä tätä kuolemaan tuomittaessa.
Villefort kulki siis katselijain, vartijain, oikeuspalatsin virkailijain ohi ja poistui talosta syylliseksi julistettuna oman tunnustuksensa perusteella, mutta surunsa suojaamana.
On olemassa tapauksia, jotka ihmiset ymmärtävät tunteensa avulla, mutta joita he eivät voi järjellään selittää. Suurin runoilija tällaisessa tapauksessa on se, joka kirkaisee voimakkaimmin ja luonnollisimmin. Suuri yleisö ymmärtää, että tämä kirkaisu on kokonainen kertomus, ja se tyytyy siihen ja pitää sitä valtavana, jos se lähtee sydämestä.
Vaikeata olisi sitä paitsi kuvailla, kuinka kamalassa mielentilassa Villefort oli lähtiessään oikeuspalatsista. Kuume pani hänen valtimonsa voimakkaasti sykkimään, pingoitti joka jänteen, täytti joka verisuonen niin että se oli halkeamaisillaan ja kidutti miljoonilla tuskilla hänen ruumiinsa joka kohtaa.
Hän hoippui pitkin käytäviä tottumuksen ohjaamana, hän heitti hartioiltaan virkaviittansa, ei sovinnaistapojen vaatimuksesta, vaan siksi, että se painoi hänen hartioillaan kuin kiduttava nessos-paita.