Monte-Cristo tunsi polviensa horjuvan. Hän tarttui puurahiin ja istui sille.
— Tiedetäänkö tästä vankilasta muuta kuin että Mirabeau oli täällä vankina? kysyi kreivi. — Kerrotaanko mitään tarinoita yksinäisistä kamalista suojista, jonne ei voisi kuvitella ihmisen sulkevan toista elävää olentoa?
— Kerrotaan kyllä, sanoi portinvartija, — ja juuri tästä tyrmästä vanginvartija Antoine on kertonut minulle erään tarinan.
Monte-Cristo vavahti. Antoine oli ollut hänen vartijansa. Hän oli melkein unohtanut koko miehen, mutta kuultuaan hänen nimensä hän heti muisti ruskeapukuisen, mustapartaisen hahmon ja oli kuulevinaan hänen avainnippunsa kalinan.
— Tahtooko herra kuulla sen? kysyi portinvartija.
— Tahdon, sanoi Monte-Cristo, — kertokaa.
— Tässä tyrmässä, kertoi portinvartija, — asui kauan sitten eräs hyvin vaarallinen vanki, sitä vaarallisempi, koska oli hyvin ovela. Samaan aikaan täällä oli myös vankina muuan hyväntahtoinen, hullu pappi.
— Miten hänen hulluutensa ilmeni?
— Hän tarjosi miljoonia päästäkseen vapauteen.
Monte-Cristo kohotti silmänsä taivasta kohden, mutta ei nähnyt taivasta; kiviverho oli hänen ja taivaan välillä. Hän tuli ajatelleeksi, että vielä paksumpi verho oli ollut niiden silmien edessä, joille apotti Faria oli tarjonnut aarteitaan.