Hän oli melkein varma asiastaan, koska ei milloinkaan ollut kuullut kenenkään saaneen maksaa viittä miljoonaa viittäkymmentätuhatta frangia hengestään, ja niinpä hän heittäytyi vuoteelle ja käänneltyään itseään pari kolme kertaa nukkui yhtä rauhallisesti kuin sekin sankari, jonka elämäkertaa Luigi Vampa parhaillaan luki.
115. Luigi Vampan ruokalista
Jokaista unta, ellei se ole sitä unta, jota Danglars pelkäsi, seuraa herääminen.
Danglars heräsi.
Pariisilaisena hän oli herätessään tottunut näkemään edessään silkkiset vuodeverhot, sametinpehmeät seinäpeitteet, tuntemaan uunissa palavista puista nousevan lämmön ja katselemaan huoneen silkillä verhottua kattoa, ja niinpä hän nyt kalkkikiviluolassa herätessään luuli näkevänsä pahaa unta. Hän kosketteli vuodenahkoja ja luuli näkevänsä unta lappalaisista tai samojedeista.
Mutta tällaisissa tapauksissa epäilys voi sekunnissa muuttua täydeksi varmuudeksi.
— Niin, niin, sanoi hän itsekseen, — minä olen Albert de Morcerfin rosvojen vallassa.
Aivan ensimmäiseksi hän hengähti syvään, päästäkseen selville siitä, oliko hän haavoittunut vai eikö. Tämän hän oli oppinut Don Quixotesta, ja se oli ainoa kirja, josta hän jotakin muisti, vaikka ei ollut sitä kokonaan lukenutkaan.
— Ei, sanoi hän, — he eivät ole minua surmanneet eivätkä haavoittaneet, mutta ovat ehkä varastaneet minulta.
Ja hän pisti nopeasti kätensä taskuihinsa. Kaikki oli paikallaan; sata kultarahaa, jotka hän oli varannut matkaansa varten Roomasta Venetsiaan, oli housuntaskussa, ja viiden miljoonan viidenkymmenentuhannen frangin maksuosoitus hänen takkinsa taskussa.