— Tyyntykää, tyyntykää, teidän ylhäisyytenne, kiihotatte vertanne ja siitä saatte sellaisen nälän, että voitte syödä miljoonalla päivässä. Olkaahan hiukan säästäväisempi!
— Mutta kun minulla lopulta ei ole enää rahaa, millä maksan teille! huusi Danglars epätoivoissaan.
— Silloin saatte kärsiä nälkää.
— Nälkää, sanoi Danglars kalveten.
— Luultavasti, vastasi Vampa tyynesti.
— Mutta sanoittehan, ettette tahdo surmata minua?
— Emme tahdo.
— Ja annatte minun kuitenkin kuolla nälkään.
— Se ei ole sama asia.
— Te kurjat raukat! huusi Danglars. — Minä petän kaikki teidän toiveenne. Kun minun kerran täytyy kuolla, niin sitten kuolen mieluummin heti. Kiduttakaa, rääkätkää minua, tappakaa minut, mutta kuittia ette minulta enää saa!