Hän vaipui kasvoilleen maahan, mutta nousi sitten ponnistaen epätoivoisesti voimiaan.
— Päällikkö, huusi hän, — päällikkö!
— Tässä olen, sanoi Vampa astuen heti esiin, — mitä tahdotte?
— Ottakaa viimeinen roponi, sanoi Danglars ojentaen hänelle lompakkonsa, — ja antakaa minun elää täällä, tässä luolassa. En pyydä enää vapautta, en muuta kuin ruokaa.
— Te siis kärsitte kovia tuskia? kysyi Vampa.
— Niin, minä kärsin, kärsin kamalasti!
— Ja toiset ihmiset ovat kuitenkin saaneet kärsiä vielä enemmän.
— Sitä en usko.
— Ne, jotka ovat kuolleet nälkään.
Danglars ajatteli vanhusta, jonka oli kuumehoureissaan nähnyt nälkäkuoleman kynsissä.