Tyrmän kalustuksena oli vuode, rahi, pöytä, korvo ja saviruukku.
Vuoteessa oli kyllä rautaiset sinkilät, mutta ne oli ruuvattu puuhun kiinni. Hän olisi tarvinnut ruuvitaltan irroittaakseen ruuvit ja sitten sinkilät.
Pöydässä ja rahissa ei ollut mitään sopivaa. Korvossa oli ennen ollut sanka, mutta sekin oli otettu pois.
Dantèsilla ei enää ollut muuta keinoa kuin rikkoa vesiruukku ja sen terävillä sirpaleilla ryhtyä työhön.
Hän pudotti ruukun lattialle, ja se meni sirpaleiksi.
Dantès valikoi pari kolme terävää sirua ja kätki ne vuoteensa olkiin jättäen muut lattialle. Ruukun särkyminen oli siksi luonnollinen tapaus, ettei se voinut herättää epäluuloja.
Edmondilla oli koko yö aikaa tehdä työtään. Mutta pimeässä oli vaikea työskennellä, täytyi hapuilla, ja hän huomasi piankin särkevänsä ruukunsirun liian kovaa kohtaa vastaan. Hän lykkäsi sen vuoksi vuoteen paikoilleen ja odotti aamua. Toivon mukana oli kärsivällisyyskin palannut.
Koko yön hän kuunteli ja kuuli tuntemattoman kaivajan jatkavan työtään.
Päivä koitti, vartija tuli tyrmään. Dantès sanoi, että vesiruukku oli juodessa pudonnut hänen käsistään ja mennyt rikki. Vartija meni mutisten etsimään toista ruukkua viitsimättä edes koota särkyneen siruja.
Hän palasi vähän ajan päästä, käski vankia olemaan varovaisempi ja poistui.