Tämä seinä oli se, josta pienen aukon kautta tuli valo tyrmään. Aukko, joka suippeni ulkoseinää kohden, oli suljettu kolminkertaisella rautaristikolla, joten pakeneminen sen kautta oli täysin mahdotonta.
Äskentullut veti tätä kysyessään pöydän ikkunan luo.
— Nouskaa pöydälle, sanoi hän Dantèsille.
Dantès totteli, nousi pöydälle ja, arvaten vieraansa tarkoituksen, nojasi selkänsä muuriin ja ojensi hänelle molemmat kätensä.
Ketterämmin kuin olisi voinut hänen ikäiseltään odottaa mies nousi ensin pöydälle, sitten pöydältä Dantèsin käsille, sitten hänen olkapäilleen. Selkä köyryssä, sillä tyrmän katto esti hänen oikaisemasta itseään, hän pisti päänsä ensimmäisen ristikon ruutujen välistä ja saattoi tässä asennossa katsoa alas.
Vähän ajan päästä hän veti nopeasti päänsä sisään.
— Niin, niin, sanoi hän, — niin arvelinkin.
Ja hän kiipesi Dantèsin avulla takaisin pöydälle ja siitä lattialle.
— Mitä te arvelitte? kysyi nuori mies levottomana hypäten vuorostaan pöydältä.
Vanha vanki mietti.